Matkojen arviointi

Olen nyt käynyt melkein kaikissa paikoissa jonne suunnittelin eksyväni. Vaelluskohteet jäivät Zakopanea lukuunottamatta käymättä. Tässä tekstissä laitan paikat järjestykseen parhaimmasta huonoimpaan/suurimpaan pettymykseen.

1. Zakopane
Tämä paikka vei sydämeni. Ei siinä muuta. Pidän vaeltamisesta ja vaellus Tatrojen vuoristomaisemissa oli ihanaa. Sää suosi vaikka etukäteen väitti, että koko ajan sataisi ja ukkostaisi. Matka ei sujunut täysin suunnitellusti, kun reitti Wielki Staw Polskilta Morskie Okolle oli suljettu, mutta tämä ei onneksi kauaa harmittanut. Rakastuin myös paikalliseen arkkitehtuuriin.

2. Wrocław
City of bridges. En odottanut paikalta muuta kuin tonttupatsaiden metsästämistä. Ehkä matalat odotukset vahvistivat sen että viihdyin. Tonttuja löytyi 100 ja lisäksi liityin kahdelle ilmaiselle kävelykierrokselle, jotka kertoivat vanhasta kaupungista ja kaupungin saarista ja silloista. Viimeisenä päivänä kävelin myös katsomaan Centennial hallia (Hala Ludowa). Itse rakennus ei minua suuremmin hämmästyttänyt, mutta alueelta löytyvä japanilainen puutarha ja klassisen musiikin tahtiin liikkuva suihkulähde kesäisenä päivänä olivat kokemisen arvoisia kokemuksia.

3. Kraków
Vanha kaupunki oli kaunis ja holokaustista kiinnostuneille täältä löytyy paljon. Itselle hienoin kokemus oli kuitenkin Wielicka salt mine. Kävin myös Auschwitz-Birkenaussa ja paikka on käymisen arvoinen. Toivon kuitenkin, että saat paremman oppaan kuin me. Artikuloinnissa mikkiin olisi ollut parantamisen varaa.

4. Warsaw
Tästä sijoituksesta en ole täysin varma. Koska se on asuinkaupunkini se eroaa tietenkin muista. Kaikkein eniten kaupungissa pidän puistoista ja vanhasta kaupungista.

5. Tricity
Tähän matkaan sisältyi Gdańsk, Gdynia ja Sopot (Trójmiasto) sekä Malborkin linna. Odotukset Gdanskista olivat korkeat, joten kokemus oli pettymys. Ei tiedä mille sijalle tämä kaupunki sijoittuisi jos en olisi odottanut siltä mitään. Syömäpaikaksi suosittelisin ehdottomasti Pomeloa. Kaupunki itsessään oli ihan kaunis. Vanhat kaupungit Puolassa vaan kun ovat vähän kaikki samannäköisiä, niin kaupunki oli vähän niinkuin "nähty" jo ennen sinne saapumista. Sopotin laituri oli ihan kiva ja Gdynia.. noh joo, voihan siellä käydä saadakseen koko Tricityn kattavan magneetin. Malborkin linna ja sen tarina oli melko hieno ja mielenkiintoinen kokemus.

6. Toruń
Piparkakku oli pettymys. Ei siinä muuta.

7. Białowieża
Kansallispuiston metsä oli kuin mikä tahansa metsä. Biisoneita näin vain Bison rerservessä. Komea eläin, mutta tietenkin sen näkeminen luonnossa olisi ollut upeampi kokemus.

Siinä olikin sitten kaikki. Ainoa matka jäljellä on Masuria, mutta siellä kyse on enemmänkin ajanvietosta muiden vaihto-opiskelijoiden kanssa esimerkiksi meloen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Polish food

Lisää opiskelusta

Kurssien rankkaus