Puolassa

Eilen oli lähtö Puolaan: Turun lentoasemalta Gdanskiin ja Gdanskista junalla Varsovaan. Onnistuimme juuri missaamaan bussin lentoasemalta juna-asemalle, mutta onneksi kaverini oli kertonut, että kannattaa ottaa juna, joka lähtee aikaisintaan 1,5h lennon laskusta. Meillä (minä ja äiti) oli onneksi juna vasta melkein kolme tuntia lennon laskeutumisesta.

Gdanskiin saavuttuamme minun piti tietenkin olla kunnon turisti ja ottaa muutama kuva:


Junamatka jonkinlaisella pendolinolla oli mukava. Hintaan 2.lk kuului myös kahvi, tee tai vesi.

ESN SGGW:n buddy oli minua vastassa Varsovassa, niin kuin oli sovittu. Toin hänelle sinappia ja salmiakkia, kuten hän oli toivonut (isän puolelta isovanhemmat Suomesta) Ensimmäisen buddyni sain n. kuukausi ennen Varsovaan tuloa, mutta koska tämä ei vastannut, sain uuden.


Matkaan keskustasta kotiin kesti noin 30min ja käytimme yhtä metroa ja bussia.

Vuokranantajani ei lastensa takia enää kerennyt tuomaan avaintani, joten toinen asunnossa asuva puolalainen tyttö näytti minulle paikat. Onneksi minulla oli buddy mukana, koska asunnossa asuva tyttö ei osannut englantia. Näyttäisi siltä että täällä on paikallisia opiskelijoita joista ainakin naapurini osaa englantia.

Asunnossa kävellään kengillä, joten käytän villasukkia muualla kuin omassa huoneessani. Saatan hankkia lipsut. Oman huoneeni lattiasta ja erityisesti matosta näkyy, että niitä ei olla pahemmin pesty, yritämme tehdä asialle jotain..

Tyhjennettyäni repun lähdimme kauppaan ostamaan syötävää (aloin olla jo hieman ärtyisä, koska en ollut syönyt kunnolla). Ruuan jälkeen tyhjensimme laukkumme ja laitoimme tavarat paikoilleen.

Yö meni muuten hyvin lukuunottamatta kahta asiaa: 1. patterin tapaiseni sammui yöllä, joten minun tuli hieman viileä makuupussissani retkipatjan päällä. 2. Verhot huoneessani eivät todellakaan ole pimennysverhot ja olen tottunut nukkumaan täysin pimeässä huoneessa.

Tänään vuorossa oli yliopistolla ilmoittautuminen ja sieltä käväisin Suomen suurlähetystössä. Tämä osoittautui tarpeettomaksi, koska tein jo etukäteen matkailmoituksen, mutta sainpahan varmistuksen sille, että minun kuuluu ilmoittautua paikallisille viranomaisille, koska olen täällä yli 3kk. 


Kävimme syömässä ravintolassa, jota suositteli ESN SGGW;n Survival Guide. Ruoka oli hyvää ja täyttävää puolalaista ja kaiken lisäksi maksoi vain 24e (kahden hengen ruuat sisältäen jälkiruuan).




Ruuan jälkeen lähdimme turistelemaan. Muuten matka sujui hyvin, mutta Lonely Planet vei meidät pariin kertaa väärään paikkaan.





Kyllä tämä täällä elo vielä käynnistyy. 😊


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Polish food

Lisää opiskelusta

Matka alkaa!